Markkinointiassistentti [Finland]


 

$ads={1}

TEXA on Suomen suurin, yksityisessä omistuksessa oleva turvallisuusalan yritys, joka on toiminut alalla jo yli kolme vuosikymmentä. Toimintakulttuurissamme näkyy ja kuuluu innovatiivisuus, jossa päätöksenteko sekä ihmiset ovat aina lähellä. Tavoitteenamme on kasvattaa liiketoimintaamme ja vastata turvallisuushaasteisiin niin nykypäivän kuin tulevaisuudenkin ratkaisujen suhteen. Asiakas on meille ykkönen.

Haemme nyt MARKKINOINTIASSISTENTTIA

Markkinointiassistentti toimii osana markkinoinnin suunnittelua ja toteutusta. Tehtäviin kuuluu mm., markkinoinnin kampanjoiden laatimista ja toteuttamista, asiakkaiden segmentointia, tunnistamista ja markkinoinnin kohdentamista niiden perusteella. Työssä tarvitaan mm. organisointikykyä, ongelmanratkaisukykyä, ajankäytön suunnittelua sekä markkinoinnin tuntemusta.

TYÖTEHTÄVÄT

Markkinointiassistentti osallistuu vuosittaisten markkinointisuunnitelmien laadintaan yhteistyössä markkinointitiimin, tuotepäällikön ja myyntihenkilöstön kanssa. Markkinointiin kuuluvia tehtäväalueita ovat esimerkiksi mainoskampanjoiden laatiminen ja toteutus sekä myynninedistäminen, tiedottaminen ja PR-työ.

Mainoskampanjoiden toteutukseen kuuluu suunnittelua ja median valintaa sekä esitteiden ja internetmainosten laatimista, videomainosten teettämistä sekä toteutuksen valvontaa.

Työ on suurimmaksi osaksi neuvottelua ja yhteydenpitoa oman yrityksen vastuuhenkilöiden sekä asiakasyritysten ja esimerkiksi mainostoimistojen edustajien kanssa.

Työ tehdään pääasiassa toimistoympäristössä. Toimenkuvaan kuuluu silloin tällöin jonkin verran matkustamista.

KETÄ ETSIMME

Markkinointiassistentin on tunnettava / opittava tuntemaan hyvin yrityksen toimiala sekä yrityksen tuotteet ja asiakkaat. Osittain voidaan vaatia myös yrityksen toimialaan liittyvää erikoisosaamista kuten esimerkiksi teknistä tuntemusta.

Tehtävässä tarvitaan aikaisempaa kokemusta markkinointitehtävistä sekä visuaalisuutta, luovuutta, ideointikykyä ja kykyä analysoida ideoiden toteuttamismahdollisuuksia. Lisäksi tarvitaan esiintymistaitoa.

Yhteistyötaidot ovat tarpeen oma-aloitteisuuden ja itsenäisen työskentelyotteen ohella.

Tehtävä edellyttää taitoa priorisoida työtäsi keskittymällä olennaiseen, taloudellista ajattelua ja päätöksentekotaitoja.

Arvostamme soveltuvaa koulutusta (esim. kaupallinen koulutus), sekä hyviä IT-taitoja, mm. MS Office-ohjelmat, Adobe Creative, Canva ja WordPress.

Toivomme, että kielitaitosi on hyvä suomen, englannin ja ruotsin kielen osalta.

KÄYTÄNNÖN TYÖTEHTÄVÄT

  • Uusien tuotteiden ja palveluiden lanseeraaminen ja niistä tiedottaminen
  • Asiakastilaisuuksien organisointi ja järjestäminen
  • Asiakkaiden kanssa vuorovaikutuksessa toimiminen
  • Myyjien ja johdon kanssa vuorovaikutuksessa toimiminen
  • Yrityksen ulkoasun, nettisivujen sekä muun median päivittäminen ja ylläpito
  • Erilaisten videomateriaalien tuottaminen (rekrytointi, asiantuntija, brändi, some, jne.)
  • Yrityksen tunnettavuuden lisääminen
  • Suoramarkkinointi
  • Yrityksen edustaminen erikseen sovittaessa
  • Liikelahjojen ideointi ja kilpailutus
  • Nettisivujen ja muun median kävijämäärien seuranta ja analysointi
  • Googlen analysointi
  • Infonäyttöjen päivittäminen
  • Yritysesitykset ja muut vastaavat
  • Lomakkeiden ja asiakirjojen ulkoasujen päivittäminen ja ylläpito
  • Uutiskirjeiden luominen, ulkoiset ja sisäiset
  • Yrityksen brändin vahvistaminen ja sen mukaisen toiminnan ylläpitäminen
  • Referenssien ja erilaisten kampanjoiden luominen ja toteutus

MIKSI KANNATTAA HAKEA

Pääset työskentelemään vakavaraisessa kasvavassa ja kehittyvässä turvallisuusalan yrityksessä
Saat mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi dynaamisessa organisaatiossa
Pääset työskentelemään mielenkiintoisella alalla ja haastamaan itseäsi
Saat hyvän perheenomaisen työyhteisön tuen
Työsuhde-etuna meillä on mm. Smartum liikunta- ja kulttuurietu, sekä omia harrasteryhmiä mm. golfin, kiipeilyn, keilauksen, e-sportin ja frisbeegolfin osalta.

Työsuhteen ehtona on turvasuojaajakortin myöntäminen, joka edellyttää nuhteetonta taustaa.

Lisätietoa tehtävästä antaa arkisin kello 9-15 välisenä aikana asiakkuusjohtaja Piia Aalberg, 040 519 2488, [email protected].

Hakemus palkkatoiveineen sekä CV tulee lähettää osoitteeseen [email protected], otsikolla Markkinointiassistentti.
Lähetäthän hakemuksesi pian, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Haku päättyy 4.9.2023 tai soveltuvan henkilön löydyttyä.

Säilytämme hakemuksia 6 kk:n ajan.

Yhteystiedot: [email protected]
Piia Aalberg, 040 519 2488, [email protected]
Työpaikan osoite: Ansatie 6 A, 01740 Vantaa
Palkkaus: Sopimuksen mukaan
Työ alkaa: Työskentelyn aloitus sovitaan yhdessä
Työaika: Kokoaikatyö
Työn kesto: Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy: 04.09.2023 20:59
Jätä hakemus: https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/avoimet-tyopaikat/ca806521-1...
Ilmoitus jätetty: 18.08.2023 00:00
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: ca806521-1385-437b-9eea-1ec222b37e00

Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä

.


Turvaexpertit Helsinki Oy
Vantaa
Uusimaa
Vakituinen, Kokopäiväinen

Julkaistu 18.08.2023

$ads={2}


 

.

Post a Comment

Previous Post Next Post

Sponsored Ads

نموذج الاتصال